NIMI Hillanderin Hidasälyinen alias Paakku SYNTYNYT 30.05.2006 IKÄÄNTYMINEN VARL REKISTERINUMERO VH-12469 ARVONIMET ei arvonimiä ROTU suomenpienhevonen SUKUPUOLI ori SÄKÄKORKEUS 148cm VÄRI punarautias KOULUTUS He A, 90cm, 80cm PAINOTUS koulupainotteinen OMISTAJA juuli. KOTITALLI Taivaanranta KASVATTAJA PT Hillander HOITAJA -

Kisakalenteri & sukuselvitys

Yleensä Paakku on erittäin energinen ori, ikuinen varsa. Hellittelyt kelpaavat kyllä, niillä voi ostaa punaraudikon rakkauden. Orimaisuus pilkahtelee erittäin harvoin lempeyden alta esiin, mutta silloin se sitten paljastuu erittäin vahvana todellisena äkkirysäyksenä. Milloinkaan ei voi tietää mikä laukaisee Paakun sisällä lepäävän villin orimaisuuden, mutta erityisesti tammaseurassa sekä tarhatessa kannattaa olla valmiina.

Hoidettaessa ori on kiltisti ja nauttii täysin siemauksin hoidostaan. Yleensä tahallaan ei hoitajaansa satuta tai kiusaa, mutta joskus kavio saattaa osua varomattomille varpaille tai vatsaa harjattaessa voi hampaatkin paljastua. Pitää kuitenkin muistaa että tiukka "ei" ja ehkä kevyt näpäytys riittää hyvin, ja jos voimakkaammin läpsäyttää voi Paakku näyttää varsin vaarallisesti kaiken voimansa. Jos pysyy tiukkana niin ensimmäinen tapa toimii paljon paremmin, ori tottelee eikä yritäkkään käydä hoitajansa päälle - pikemminkin mielistelee saadakseen herkkuja, silityksiä sekä rapsutuksia. Paakku todellakin tietää miten voi hurmata kaikki omalla viehätysvoimallaan, ja ärtsyilee kun muut vievät orhin huomion - tai jos joku ei lankea suoraan tuon pauloihin. Satuloidessa Paakku voi luimistella ja suitsiessa nostaa päätään korkealle, mutta loppujen lopuksi ei mene tekemään sitten mitään pahempaa. Kiltisti avaa suunsa ja ottaa suitset päähänsä kun kuntoon laittajalla on orin pää tiukassa otteessaan, eikä pure tai potki vaikka kuinka luimisi - paitsi jos aivan mahdottoman äkisti kiskaisee satulavyön kiinni.

Paakun vahvan tajuaa oikeastaan vasta silloin, kun ratsastaa orilla. Ratsastajan täytyy olla koko ajan tarkkana ettei vain jää vapaamatkustajaksi, ja anna orin mennä oman päänsä mukaan - se vaan on helpommin sanottu kuin tehty. Tietty hienovaraisuus on siltikin hyväksi, sillä Paakku ei pidä liian voimakkaistakaan ohjasotteista ja voi osoittaa kantansa riehumalla pukkilaukan muodossa. Kärsivällisyydellä ja rankalla työllä orinkin sitten saa nöyrtymään, ja kun useasti ratsastaa Paakulla ja ratsastaa hyvin on se joka kerta helpompi saada toimimaan ratsastajansa ohjeiden mukaan. Varsinkin ensimmäisillä kerroilla on hyvä ottaa raippa mukaan muistuttamaan välillä kevyesti kuka käskee, ja mitä käskijä käskee. Lopulta sitä ei enää pitäisi tarvita, paitsi niinä päivinä jolloin Paakku haluaa irrotella eikä haluaisi tehdä mitään mitä pitäisi (paitsi juosta ympäri kenttää). Esteitä Paakku ei ymmärrä yhtään; pienimmät esteet se vain lönkyttää yli, isommilla se sitten useimmiten kieltää tai rymistelee suoraan esteistä läpi. Kun ori sitten edes hyppää, se hyppää erittäin oudosti laskeutuen alas lähes neljällä jalalla sekä töksähtämällä ikävästi maahan (erittäin ikävän tuntuista ratsastajalle). Joskus Paakku on kuitenkin vahingossa laukan hurmassa hypännyt joitakin sopivan korkuisia esteitä ihan hyvinkin, tai sitten jos ei ole muutakaan tietä ulos. Kenties näistä poikkeuksista voisi tullakkin sääntö pitkällisellä opetuksella, mutta kouluratsuna ori kun on tyytykäämme siihen että Paakku saa irrottautua arresta maastoilun merkeissä. Sillä maastoilusta ori tykkää, mutta villiintyy siellä ja on vielä seuraavana päivänä aivan raisu ja rauhaton.